Sanotaan, että tammikuussa eri palloilulajeissa, joiden kausi on talviaika, jyvät erotetaan akanoista pitkän tammikuun aikana. Ainakin jääkiekossa sekä salibandyssä tämä teesi pitää paikkansa. Tammikuun runkosarjapelien jälkeen joukkueet voivat tarkastella asemiaan Playoffeja ajatellen ja osa joukkueista toteaa, että tämä kausi oli nyt melko lailla tässä.
Mutta miten valmentaja määrittää hyvän kauden? Varsinkin jos puhutaan juniorivalmentamisesta?
Uskoisin, että tämän kysymyksen äärellä painii todella monta valmentajaa. Kerron tässä alla oman näkemykseni asiaan ja jokainenhan taaplaa tyylillään.
Lasten kanssahan lähdetään liikkeelle oikeastaan liikunnallisista kerhoista, joissa salibandy tai oikeammin sähly on päälaji ja sitä ohjaa yleensä A-C -ikäiset itsekin aktiivisesti pelaavat nuoret. Tästä seuraava steppi on siirtyä salibandyliiton alaisiin sarjoihin ja niitäkin voi ohjata edelleen aktiivisesti itsekin tulevaisuudessa valmentamisesta kiinnostuneet nuoret tai innokkaat isät.
Nuoremmissa ikäluokissa itse koen, että onnistuneen kauden määreet tulee täyteen, kun pelaajia on saanut kehitettyä liikunnallisuuden sekä kordinaation osalta eikä niinkään montako aluesarjan voittoa taaperot on tahkoneet talven aikana. Vieläpä jos ohjaaja on saanut loihdittua jengiin niin hyvän fiiliksen, että kauden jälkeen seuraavana syksynä on mukaan tulossa 5-10 pelaaja enemmän niin sehän on aivan loistavaa!
Mutta; tähän oman mielipiteeni mukaan loppuu sitten leikkiminen ja tulee jättää Nuori Suomi -säännöt selän taakse!
Minun arvioni mukaan nuoremmasta C-ikäluokasta (sekä pojissa -kuin tytöissä) tulee selkeästi siirtyä kilpailullisuuteen ja onnistunut kausi mitataan katsomalla voitettujen otteluiden määrää.
Itseäni ei henkilökohtaisesti niin paljon kiinnosta, että osaako se Matti tai Maija nyt antaa 150 syöttöä suoraan lapaan enemmän kuin kauden alkaessa jos voittosarake on 0-10. Toki kaikki kehittyminen on plussaa ja hyväksi pelaajan tulevaisuuden kannalta mutta se ei ole itseisarvo.
Noniin, tästähän nyt joku isä tai äiti pelästyy, että tällä kaavalla omasta Matista tai Maijasta tulee hurjan narsistinen ja muutoinkin hyvin kettumainen ihminen, koska ajattelee vain voittamista ja parhaana olemista. Minun mielestä näin ei pääse tapahtumaan jos kilpailuhenkisyys ja joukkueen etu opetetaan oikein. Jokainen kantaa kortensa kekoon ja aivan kuten työelämässä, erilaiset ihmiset pärjää eri jutuissa mutta kaikki hyvä tehdään saman työporukan hyväksi. Sama juttu kilpailullisuutta ja voittamisen halua kielivässä joukkueessa, toiset mättää sen viisi maalia joka matsissa, toisella on todella herkät kädet ja antaa vähintään viisi "namupassia", yhdellä taas nopeus ei ole lähelläkään Usain Boltia mutta korvaa liikkeen erinomaisella sijoittumisella ja niin edelleen... kaikki tehdään tiimin eteen jotta tulee taas merkintä voittosarakkeeseen!
Vaikkakin itse olen vahvasti kilpailullisuuden ja voittamisen eteen liputtava niin nostan hattua myös niille koutseille, jotka menee pelaajien kehitys edellä.
Onneksi nykyään sarjatasoja löytyy monenlaisia -sekä pelaajille kuin valmentajille, ja hyvä niin.
-Hardwing
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti