Vietin sunnuntain kokonaan Espoossa U19 -maajoukkueiden tapahtumassa, joka oli osa salibandyvalmentajan koulutusta/kurssia, jota olen suorittanut pitkin kulunutta kautta.
Odotukset päivän suhteen oli kohtuullisen suuret, koska viimeksi olin nähnyt paikanpäällä nuorten maaotteluita kun oli suorittamassa ykköstason kurssia ja silloin olimme Vantaalla Gatorade -nimisessä maaottelutapahtumassa.
Ensimmäisenä oli ohjelmassa tyttöjen ottelu ja odotin ottelusta tasaväkistä, koska Suomi oli voittanut rangaistuslaukausten kautta Ruotsin plikat lauantaina lukemin 2-1. No, eipä ollut tietoakaan tasaisuudesta. Suomen peli oli todella hidasta! Juoksu, syötöt, pallon liikuttaminen ylipäätään..
Kuvaavaa ehkä tässä on, että ylivoimalla Suomen viisikko seisoi suorin jaloin eikä sinikeltaisten nelikon tarvinnut liikkua lainkaan koska mitään vaaraa ei ollut. Syötöt otettiin aina pysäytyksellä haltuun eikä jatkettu ns. ykkösellä eteenpäin, jotta Ruotsin nelikkoa olisi saatu liikkeelle.
Suomi pelasi 1-2-2 -kuviolla eli "mökillä". Ykkösketjun kärkikarvaajana toimi ehkä joukkueen hitain pelaaja vankan polvitukensa kanssa ja selkeästi varoi 1-1 tilanteita kulmissa eikä saanut annettua vastustajan puolustajiin sen kaltaista painetta kuin kärkikarvaajan kuuluu. Harmillista oli myös se, että saatuaan välillä palloa niin kolme neljästä kerrasta onnistui syöttämään taikka muutoin tuhrimaan kuulan vastustajalle. No, eipä sillä että Suomi olisi hävinnyt matsinsa pelkästään ykkösketjuunsa saati heidän kärkikarvaajaan mutta halusin tuoda tämänkin huomion ilmi. Ottelun lopputuloksena puhdas 4-1 voitto Ruotsille.
Poikien puolella sitten olikin vauhtia todella paljon, varsinkin ensimmäinen viisiminuuttinen mentiin kovaa päästä päähän kunnes alkuinnostus oli tapettu.
Vastassa oli kaksi eri tyylistä taktiikkaa, Suomi käytti 2-2-1 kuviota kohtalaisen korkealla karvauksella ja vastaavasti Ruotsi luotti vanhaan kunnon "noppavitoseen". Ruotsin noppa voitti ja loppujenlopuksi lukemat olivat 11-6.
Mikä meni vikaan pojilla? No yli-innokas kohkaaminen ja liian kova into päästä Ruotsin hyökkäysalueelle. Hyökkäysalueelle pallo saatiin syöttämällä pitkä kulmaan, Suomipoika juoksi perään ja Ruotsi tuplasi eli tuli kahdella karvaan palloa pois. Toisaalta myös länsinaapurin erittäin tiivis keskialueen pelaaminen ja kotijoukkueen yksin pallon kanssa puskeminen johti pariin erittäin vaaralliseen pelinkääntöön ja taisipa niistä tulla heti maalitkin vastustajalle.
Täytyy myöntää, että vaikka itsekin olen aktiivisen salibandyn ystävä ja olen paaluttanut energistä maalille suuntaamista ja laukaisujen määrää niin kyllä tässä tapauksessa Suomen poikien olisi kannattanut mielestäni ottaa pallonhallinnan kautta enemmän homma haltuun. Vaikeudet tuli, kun lähdettiin juoksukisaan Ruotsin kanssa ja lähdettiin henkilökohtaisilla sooloilla raahaan kuulaa hyökkäysalueelle. Siinä kohdin, kun Suomi jotenkuten sai jäädytettyä peliä ja piti pidempiä jaksoja palloa niin homma helpottui heti.
No, ehdottomasti positiivisin anti oli peleistä oli huomata kummankin Suomen maajoukkueista pelaavan melko lähelle samoilla tavoilla. Eli tämän viikonlopun teemana näkyi olevan pallon saanti nopeasti hyökkäysalueelle ja nimenomaan vasenta laitaa pitkällä syötöllä kulmaan. Huolestuneena kuitenkin katsoin sunnuntaipäivän pelejä, koska jos tämä systeemi pidetään tuleviin nuorten salibandyn MM-kisoihinkin niin nenään tulee. Pitkällä juoksulla olisi kuitenkin hienoa jos kummatkin maajoukkueemme pelaisivat samantyyppisillä sapluunoilla!
Tyttöjen/naisten valmennuksessa toimiville seurakoutseille terveisiä, että pidetään vaan kovaa tempoa ja vaatimustasoa yllä treeneissä -aktiivisuus on päivän sana.
-Hardwing
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti