sunnuntai 3. joulukuuta 2017

16 maalia, pikkujoulut ja hyvä oppitunti.

Järjestyksessään kolmas etelä-suomen ykköslohkon nelosdivarin sarjaturnaus pelattiin 25.marraskuuta Helsingin Hakaniemessä.

Meillä oli niinsanotusti aamupelit, kun kohtasimme klo10 turnauksen avauspelissä järjestävän seuran Botoxin sekä klo12 itselleni täysin uuden tuttavuuden Kislan.

Ennakkoon pinkeissä paidoissa pelaava Botox oli tuttu jo kesä -ja talviliigasta.
Hyviä tasaisia vääntöjä oli saatu aikaan ja viimeisin peli oli tasapeli. Tässä pelissä pelasimme ensimmäistä kertaa meidän viisikkopelillä, jota olimme vasta pari kertaa ehtineet treenaamaan.
Silloin meni enemmän pelaajilla energiaa miettiessä omia pelipaikkoja ja pelitavan toteutusta kuin itse pelaamista.

Nyt oli takana enemmän pelejä ja harjoituksia, joten oli mahdollisuus napsia pisteitä ja eritoten valmennuksen nähdä se ero syyskuun alun ja marraskuun lopusta.

Peli soljui varsin mukavasti ja samanlaista hitautta kuin syyskuussa ei ollut.
Tilanteita tuli molempiin päihin, Botoxilla oli kaksi näppärää pelaajaa jotka tuli huomattua ensimmäisen erän aikana ja yritimme merkata heidät mutta pääsivät aiheuttamaan hämmennystä.
Ensimmäistä kertaa tällä kaudella päästimme alivoimallakin maalin, joten nyt särkyi sekin "taika".

Toisen erän aikana peli hieman rikkoontui -kummaltakin ja pelasimme tovin "pingistä", jossa kumpikin joukkue vaan roiski palloa kentän puolelta toiselle.

Ehdottomasti parasta antia ottelussa oli tietynlainen ärhäkkyys puolustuspelaamisessa, kerrankin mentiin niin sanotusti runkoon kiinni ja oltiin aktiivisia. Vastustaja kyllä sai palloa tolppaan ja pariin otteeseen aikamoisen härdellin mutta maalivahtimme oli pelipäällä ja hieman tuurikin mukana mutta niinhän se sanotaan, että onnikin pitää ansaita.

Kova työnteko palkittiin lopulta mukavalla 6-3 voitolla ja tärkeät kaksi pojoa tassuun!

Puoliltapäivin pelatussa ottelussa kohtasimme siis Kislan, joka oli allekirjoittaneelle täysin uusi tuttavuus.

Pelistä muodostui sangen rikkonainen, koska kumpikin joukkue -Blues etunenässä, kulutti penalttiboksia joten kovinkaan paljon 5-5 peliä ei nähty koko matsissa!
Oman mausteensa vastustajan peliin toi myös se, että heidän maalivahtinsa loukkaantui toisen erän aikana ja he vaihtoivat kenttäpelaajan maalille.

Todellisen erikoistilanneharjoittelu -pelin jälkeen loppulukemat kuitenkin meille selvästi 10-1.
Myös pari alivoimahäkkiä käytiin tuikkaamassa ja itseasiassa olimme vieläkin parempia kun tilaa kentällä oli enemmän, pärjäsimme jalalla vastustajaa paremmin.

Hyviä puolia pelissä oli hyökkäyspelaaminen, ajoittain saimme rauhassa rakentaa peliä ja käyttää palloa pakeilla sekä erityisen iloinen olen kuinka onnistumisia tuli melko laajalla rintamalla!

Neljä pistettä siis Hakaniemestä ja illalla oli tiedossa joukkueen pikkujoulut keilailun sekä viikinkiruoan merkeissä :)

Heti turnauksen jälkeen saimme hyvän oppitunnin, kun  pelasimme kuluneen viikon tiistaina talviliigan pelin Kingsia vastaan, joka pelaa sarjatasoa korkeammalla. Siellä nenään tulikin 7-4 mutta lukemista huolimatta peli oli täysin erilainen verrattuna parin viikon takaiseen harkkapeliin heitä vastaan.
Isoimpana haasteena tuli pelinopeus, kun tila ja aika on huomattavasti pienempi kuin nelosdivarissa.

Nyt aletaan treenaan sitä pallonopeutta ja hyvä testi tälle saadaan jo 11.joulukuuta harjoituspelissä M-Teamin C-tyttöjä vastaan.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti