Yksi maali. Yksi rangaistuslaukaus. Sen verran oli toistamiseen eroa Suomella ja Ruotsilla tämän vuoden naisten salibandyn MM-kisoissa.
Tuossa jo turnauksen aikana pohdiskelin kotisohvalta pelejä katsoneena, että paukut eivät riitä sinivalkoisilla finaaliin täysin ylivoimaisesti jyrännyttä Ruotsia vastaan mutta niinhän siinä kävi, että finaaliin tie vei ja siellä aivan loppumetreille.
Itselleni tuli pieni dejavu -fiilis, kun olin juuri ehtinyt hieman mollata Suomen otteita ja sitten ajatus siirtyi parin vuoden takaiseen kolumnikirjoitteluun hämeenlinnalaiseen kaupunkilehteen, jossa aprikoin suoraan ettei Steelersin naiset tule nousemaan Liigaan karsinnoista.
Niin vain kävikin, että he voittivat muistaakseni suoraan 3-0 otteluvoitoin ja kuulin jälkikäteen eräältä heidän pelaajalta, että meikäläisen kirjoittelut olivat herättäneet kiukkua ja näytöntahtoa joukkueen keskuudessa. Nyt tosin en usko, että Suomen pelaajat olisivat näitä minun rustailuja kesken turnauksen lukeneet..
Tämä MM-turnaus näytti, että kaikki on mahdollista kunhan on sen piirunverran parempi kuin vastustaja eikä kaiken tarvitse olla täydellistä.
Finaalissa Suomi pelasi turnauksen parhaimman pelin vaikka alkuunsa näytti aika hurjalta, kahdeksan ensimmäistä minuuttia aikamoisessa pesukoneessa ja Ruotsi piti käytännössä yksinään palloa.
Finaalissa ottelun hahmot olivat ehdottomasti maalivahti Tiltu Siltanen, joka venyi useaan otteeseen reikäpallon eteen ja toki huimaan vireeseen äityneet Kaupin siskokset.
Myöskin Jenna Saariota on pakko hehkuttaa, koska mielestäni pelasi hienon turnauksen!
Tämän vuoden kisat näytti olevan myös verrattain fyysiset ja siinä onkin jatkoa ajatellen alue, jota saa lähteä panostamaan lisää koska tuskin meno yhtään kevenee tulevissa skaboissa. Kaksinkamppailuja hävittiin melko paljon ja turnauksen otteluohjelma oli ihan erilainen mitä kotimaisessa Liigassa on tämän jälkeen, kun joukkuemäärää vähennettiin kymmeneen ja pelataan vain kahden kierroksen runkosarja. Onhan se nyt outoa, että Liigassa ja esimerkiksi etelä-suomen nelosdivarissa pelataan saman verran pelejä!
Onnittelut vielä valmentaja Lasse Kurroselle ja koko joukkueelle hienosta venymisestä, vaikka se hopeamitali maistunee vieläkin happamalta niin muistuttakoon, että hopea ei ole häpeä!
Ehkäpä ensi kisoissa maltan itsekin katsoa loppuun asti ennen kuin alan skeptiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti