Respect!

Olimme taas poikain kanssa pelireissulla, kun jäljellä oli panoksettomat viimeiset alkusarjan pelit sunnuntaina.

Lähdimme sangen pienellä rosterilla pelipäivän seikkailuihin, kun osa pelaajista paranteli flunssiaan ja muita kauden aikana tulleita ruhjeita sekä osa oli viettämässä työpäivää.
No peleihin itsessään lähdettiin positiivisuuden kautta ja hyvää pelihuumoria viljelemään, nyt sai kikkailla ja seikkailla kunhan varmistettiin ettei säätämisellä aiheuteta harmia koko joukkueelle.

Kohtuullisen ryhdikäs esitys parkettilattialla pelatuista matseista ja hoidettiin homma kunnialla loppuun, kaksi voittoa tassuun ja eteenpäin. Ensimmäisen ottelun jälkeen sattui erikoinen episodi ja ensimmäistä kertaa valmentajaurani aikana; vastustajajoukkueen valmentaja jätti kättelemättä, kuten hyviin tapoihin joukkueurheilussa kuuluu!

Kauden aikana olemme muutaman kerran kohdanneet, kuten turnausmuotoisessa sarjassa kuuluukin ja jo kaudella 2014-15 tuli joukkue tutuksi. Hänen alkukättelyiden yhteydessä käyttämänsä normaalit lauseensa on "yritetään pysyä teidän perässä" taikka "saatte nyt harjoitella maalintekoa", mutta tällä kertaa hän tuntui käyvän jo ottelun aikana yllättävän lämpöisenä.

Usein puhutaan pelaajien välisestä kunnioittamisesta mutta kyllä sitä saisi olla myös valmentajien ynnä muiden taustahenkilöiden osalta!

En väitä, ettenkö minäkään olisi joskus ollut kuumana pelin (varsinkin hävityn sellaisen!) jälkeen mutta aina olen rehdisti tunnustanut toisen paremmaksi ja paiskannut käpälää. Heittäydyn peleihin aika suurella tunteella ja rapatessa roiskuu, siinä saa kuulla tekstiä niin omat kuin vieraat ja varsinkin nuorempana olisin halunnut jutella aika paljon tuomareiden kanssa.

Vaikka kirjoitin pari blogia taaksepäin tekstiä, jossa kerroin olevani hyvin kilpailuhenkinen valmentaja ja asetan menestymisen sekä voittamiseen tähtäävän kulttuurin kehittämisen edelle niin silti pohjimmiltaan juniorisalibandyssä on kyse nimenomaan niistä pojista ja tytöistä, jotka reikäpallon perässä vipeltää. Jopa meikäläinen ymmärtää tämän. Näin ollen olisi hyvä juniorikoutsien muistaa näyttää hyvää esimerkkiä pelaajille.

Joukkueurheilun hienoimpiin asioihin kuuluu tietyt kirjoittamattomat säännöt, jotka tekee näistä lajeista juuri niin hienoja kuin ne ovatkin. Ennen ja jälkeen ottelun tehtävät kättelyt on hyvä juttu, mielestäni osoittavat pelaajien sekä toimihenkilöiden välistä kunnioitusta parhaiten. Ottelun jälkeen ikään kuin "sotakirveet" haudataan ja kunnioitetaan tulosta, näin se vaan menee!

Tunne kuuluu peleihin, niin pelaajilla kuin valmentajilla enkä tarkoita, että sitä pitäisi nyt alkaa hillitsemään -päin vastoin antaa mennä vaan mutta muistetaan niitä hyviä tapoja vaikka kuinka kirvelee tappion jälkeen!

-Hardwing

Kevättä rinnassa!

Se on kuulkaas nyt maaliskuu eli voidaan sanoa, että kevät on virallisesti alkanut vaikkakin lunta näyttää ihan mukavasti olevan ulkona ja tulevaan viikonvaihteeseen Poudan Peksi lupaili uusia lumisateita.

No maaliskuu ja kevään saapuminen tarkoittaa palloilulajeissa viimeisimpien runkosarjan matsien pelaamista, jonka jälkeen Playoffit alkaa. Itsekin olen siinä mielessä hienossa tilanteessa, että joukkueemme on jo ennen viimeisintä runkosarjan turnausta (joka pelataan tulevana sunnuntaina) jo varmistanut paikkansa ylialueelliseen ensimmäisen vaiheen Playoff- karsintaan.

Koska tämän viikon matseilla ei liian suurta painoarvoa ole niin treeneissäkin on tupannut olemaan hieman höntsämeininki mutta vastaavasti vapautunut fiilis, pojilla on hauskaa eikä he liikoja stressaa.
Se on hieno juttu pelaajille jos osaavat ottaa rennosti mutta kyllä tämä kevät, kaikessa ihanuudessaan, on perkuleen stressaavaa koutseille!

Vaikka välissä on tämä viimeinen runkosarjan turnaus niin voin suoraan sanoa, että itse olen jo ajatuksia luonut tähän ensimmäiselle pleijarikierrokselle, katsonut tulevien vastustajien nettisivuja sekä tilastoja ja ennenkaikkea psyykannut itseäni näihin "kevät-tansseihin". Koska homma toimii kerrasta poikki -systeemillä voihan meidän matsit päättyä jo heti ensimmäisellä portaalla mutta käytännössä mahdollisuudet on vetää tappiin asti eli noin huhtikuun puoleenväliin asti. Se on tällaiselle korkeasta verenpaineesta kärsivälle kova juttu!

Ammattivalmentajilla ymmärrän, että voi tässä kevään kynnyksellä ajatukset harhailla ja jännitystä alkaa puskemaan hyvissä ajoin mutta mitenkäs näin juniorivalmentajalle voi kyseinen käydä?
No, allekirjoittanut ei ole vielä koutsiuransa aikana päässyt paljoakaan maistelemaan näitä jatkopelejä ja kun ei ole päivätöitä häiritsemässä rakasta harrastusta niin siinähän se yhtälö on valmis.

Joukkueen kannalta tämä kyseinen yhtälöhän on mitä mainioin, koska heillehän se on hyvä kun juniorivalmentaja pystyy näinkin paljon paneutumaan peleihin sekä vastustajiin. Mutta koutsille itselleen yllättävän rankkaa, kun ajatukset on vain ja ainoastaan salibandyssä. Liika hössöttäminenhän on yleensä pahasta ja nytkin pitäisi vaan luottaa siihen legendaariseen omaan tekemiseen mutta kun panokset alkaa kasvaa niin toki sitä alkaa automaattisesti luomaan suunnitelmaa B ja C ja niin edelleen.

Harjoituksissa olen ajatellut paneutua enemmän hyvän fiiliksen ylläpitoon, koska tässä pisteessä mitään uusia taktisia juttuja ei mielestäni kannata lähteä hieromaan. Luotetaan siihen pelitapaan millä on tämä kausi tähänkin mennessä hinkattu, yrittää vetää lyhyitä mutta sitäkin terävämpiä harjoitteita ja 1 vastaan 1 -harjoitteista kaivetaan asennetta.

Tähän loppuun vielä pahoittelut Teille hyvät lukijat, että tämä teksti nyt oli tällä kertaa hieman "päiväkirjatyyppinen" omien fiilisten avautuminen mutta ajattelin, että kenties jotakin valmennuspuuhien ulkopuolista voisi kiinnostaa mitä silloin pyörii koutsin mielessä!

Toivotan tämän tekstin myötä kaikille runkosarjan jälkeen jatkoon edenneille joukkueille ja heidän taustaporukoille tsemppiä peleihin, yritetään naattia!

-Hardwing