Olimme taas poikain kanssa pelireissulla, kun jäljellä oli panoksettomat viimeiset alkusarjan pelit sunnuntaina.
Lähdimme sangen pienellä rosterilla pelipäivän seikkailuihin, kun osa pelaajista paranteli flunssiaan ja muita kauden aikana tulleita ruhjeita sekä osa oli viettämässä työpäivää.
No peleihin itsessään lähdettiin positiivisuuden kautta ja hyvää pelihuumoria viljelemään, nyt sai kikkailla ja seikkailla kunhan varmistettiin ettei säätämisellä aiheuteta harmia koko joukkueelle.
Kohtuullisen ryhdikäs esitys parkettilattialla pelatuista matseista ja hoidettiin homma kunnialla loppuun, kaksi voittoa tassuun ja eteenpäin. Ensimmäisen ottelun jälkeen sattui erikoinen episodi ja ensimmäistä kertaa valmentajaurani aikana; vastustajajoukkueen valmentaja jätti kättelemättä, kuten hyviin tapoihin joukkueurheilussa kuuluu!
Kauden aikana olemme muutaman kerran kohdanneet, kuten turnausmuotoisessa sarjassa kuuluukin ja jo kaudella 2014-15 tuli joukkue tutuksi. Hänen alkukättelyiden yhteydessä käyttämänsä normaalit lauseensa on "yritetään pysyä teidän perässä" taikka "saatte nyt harjoitella maalintekoa", mutta tällä kertaa hän tuntui käyvän jo ottelun aikana yllättävän lämpöisenä.
Usein puhutaan pelaajien välisestä kunnioittamisesta mutta kyllä sitä saisi olla myös valmentajien ynnä muiden taustahenkilöiden osalta!
En väitä, ettenkö minäkään olisi joskus ollut kuumana pelin (varsinkin hävityn sellaisen!) jälkeen mutta aina olen rehdisti tunnustanut toisen paremmaksi ja paiskannut käpälää. Heittäydyn peleihin aika suurella tunteella ja rapatessa roiskuu, siinä saa kuulla tekstiä niin omat kuin vieraat ja varsinkin nuorempana olisin halunnut jutella aika paljon tuomareiden kanssa.
Vaikka kirjoitin pari blogia taaksepäin tekstiä, jossa kerroin olevani hyvin kilpailuhenkinen valmentaja ja asetan menestymisen sekä voittamiseen tähtäävän kulttuurin kehittämisen edelle niin silti pohjimmiltaan juniorisalibandyssä on kyse nimenomaan niistä pojista ja tytöistä, jotka reikäpallon perässä vipeltää. Jopa meikäläinen ymmärtää tämän. Näin ollen olisi hyvä juniorikoutsien muistaa näyttää hyvää esimerkkiä pelaajille.
Joukkueurheilun hienoimpiin asioihin kuuluu tietyt kirjoittamattomat säännöt, jotka tekee näistä lajeista juuri niin hienoja kuin ne ovatkin. Ennen ja jälkeen ottelun tehtävät kättelyt on hyvä juttu, mielestäni osoittavat pelaajien sekä toimihenkilöiden välistä kunnioitusta parhaiten. Ottelun jälkeen ikään kuin "sotakirveet" haudataan ja kunnioitetaan tulosta, näin se vaan menee!
Tunne kuuluu peleihin, niin pelaajilla kuin valmentajilla enkä tarkoita, että sitä pitäisi nyt alkaa hillitsemään -päin vastoin antaa mennä vaan mutta muistetaan niitä hyviä tapoja vaikka kuinka kirvelee tappion jälkeen!
-Hardwing
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti