Hopea ei ole häpeä.

Yksi maali. Yksi rangaistuslaukaus. Sen verran oli toistamiseen eroa Suomella ja Ruotsilla tämän vuoden naisten salibandyn MM-kisoissa.

Tuossa jo turnauksen aikana pohdiskelin kotisohvalta pelejä katsoneena, että paukut eivät riitä sinivalkoisilla finaaliin täysin ylivoimaisesti jyrännyttä Ruotsia vastaan mutta niinhän siinä kävi, että finaaliin tie vei ja siellä aivan loppumetreille.

Itselleni tuli pieni dejavu -fiilis, kun olin juuri ehtinyt hieman mollata Suomen otteita ja sitten ajatus siirtyi parin vuoden takaiseen kolumnikirjoitteluun hämeenlinnalaiseen kaupunkilehteen, jossa aprikoin suoraan ettei Steelersin naiset tule nousemaan Liigaan karsinnoista.
Niin vain kävikin, että he voittivat muistaakseni suoraan 3-0 otteluvoitoin ja kuulin jälkikäteen eräältä heidän pelaajalta, että meikäläisen kirjoittelut olivat herättäneet kiukkua ja näytöntahtoa joukkueen keskuudessa. Nyt tosin en usko, että Suomen pelaajat olisivat näitä minun rustailuja kesken turnauksen lukeneet..

Tämä MM-turnaus näytti, että kaikki on mahdollista kunhan on sen piirunverran parempi kuin vastustaja eikä kaiken tarvitse olla täydellistä.
Finaalissa Suomi pelasi turnauksen parhaimman pelin vaikka alkuunsa näytti aika hurjalta, kahdeksan ensimmäistä minuuttia aikamoisessa pesukoneessa ja Ruotsi piti käytännössä yksinään palloa.

Finaalissa ottelun hahmot olivat ehdottomasti maalivahti Tiltu Siltanen, joka venyi useaan otteeseen reikäpallon eteen ja toki huimaan vireeseen äityneet Kaupin siskokset.
Myöskin Jenna Saariota on pakko hehkuttaa, koska mielestäni pelasi hienon turnauksen!

Tämän vuoden kisat näytti olevan myös verrattain fyysiset ja siinä onkin jatkoa ajatellen alue, jota saa lähteä panostamaan lisää koska tuskin meno yhtään kevenee tulevissa skaboissa. Kaksinkamppailuja hävittiin melko paljon ja turnauksen otteluohjelma oli ihan erilainen mitä kotimaisessa Liigassa on tämän jälkeen, kun joukkuemäärää vähennettiin kymmeneen ja pelataan vain kahden kierroksen runkosarja. Onhan se nyt outoa, että Liigassa ja esimerkiksi etelä-suomen nelosdivarissa pelataan saman verran pelejä!

Onnittelut vielä valmentaja Lasse Kurroselle ja koko joukkueelle hienosta venymisestä, vaikka se hopeamitali maistunee vieläkin happamalta niin muistuttakoon, että hopea ei ole häpeä!
Ehkäpä ensi kisoissa maltan itsekin katsoa loppuun asti ennen kuin alan skeptiseksi.

Rimaa hipoen jatkoon.

Bratislavan MM-kisoissa on päästy alkulohkojen jälkeen tosipeleihin, kun Suomi kohtasi puolivälierissä turnauksen järjestäjämaan Slovakian.

Loppunumerot olivat 60 minuutin jälkeen 6-2 Suomelle ja ensimmäinen täplä Playoff -kierroksilta saatu mutta millään tavoin helpolla voitto ei tullut.

Slovakia lähti pelaamaan nykyaikaisen systeemin 2-2-1 karvauksen mukaisesti, noin 60% karvauksella pelaten tiivistä puolustuspeliä. Asenne oli alusta alkaen hyvä ja kotiyleisön hurmoksella tilanteet vietiin loppuun asti. Tuomareilla oli pilli melko herkässä ja Suomelle tuli paljon vapareita sekä pääsi ylivoimaa hieromaan tarpeeksi. Ensimmäisen erän jälkeen itseasiassa tilanne olikin 2-2, joista Suomen maalit tuli nimenomaan ylivoimalla, kun Slovakia iski 5vs5 pelistä.

Huomattavaa oli myös, että ottelun alkuun mielestäni turnauksen kuumin pelajaa, Jenna Saario, oli isketty penkin päähän collareissa eli ei päässyt aloituskokoonpanoon.

Toinen erä oli tasaista vääntöä ja sanoisin, että Slovakia ajoittain hallitsi peliä ja erässä nähtiinkin vain yksi maali, kun Suomi vihdoin sai maalin täydellä viisikolla. Erityinen maininta pitää antaa Slovakian kaksinkamppailupelaamisesta, Suomi oli aika rukkanen 1-1 tilanteissa kentällä ja kisojen emäntäjoukkue olikin todella fyysinen ja juoksuvoimainen porukka.

Kolmas erä meni täysin Suomen pitäessä palloa ja jäädyttäen pelin vauhtia, toisaalta Slovakia tyytyi kyykkimään puolella kentällä. Mitä pidemmälle erä eteni alkoi hieman näyttämään, että Slovakia ehkä hitusen hyytyi kyykkimiseen ja se avasi Suomelle pari oivaa paikkaa iskeä kuula pussiin.

Voitto tosiaan tuli ja loppupeleissä numeroilla ei ole väliä, koska vain voitolla jatkoon mutta olipahan haastavaa. Omalta osaltaan kertoo, että koko ottelun aikana vain neljä maalia Suomi sai 5vs5 pelillä.
Ottelu ei varmasti ollut helppo tolppien välissä operoineelle Noora Vuorelalle, koska laukauksia ei tullut aivan valtavasti. Vielä pienenä huomiona se, että kaikki maalintekoyritykset Suomen pelaajat haki kämmenpuolelle eikä rystyltä lähdetty lainkaan edes yrittämään.

Huomenna on välieräpeli ja taas on mahdollisuus ottaa seuraava täplä alas. Helppoa matsia ei siitäkään ole tulossa mutta kenties tämän MM-turnauksen tarina on nimeltään Vaikeuksien kautta voittoon?

Jääkö MM-kulta haaveeksi?

Bratislavassa on käynnissä salibandyn naisten MM-kisat.

Kolmessa päivässä Suomi tahkosi pakolliset alkulohkon pelit pois. Tulos oli odotettu eli kolmesta matsista kaikki voittoja maalisuhteella 27-3. Vaikkakin päällisin puolin näyttää hyvältä niin silti uskallan väittää täältä kotisohvalta pelejä katsoneena ettei näillä otteilla nostella mestaruuspyttyä -hyvä jos pronssia kairataan!

Turnauksen avausottelun jälkeen jo twiittasin, että 5-1 lukemat hieman mairittelee sinivalkoisia, koska mielestäni Tsekki antoi yllättävän hyvän haasteen Suomelle. Toki varmasti oli alun jännitystä mutta pallollinen peli oli melkoisen huolimatonta ja melko pitkälle peliä mentiin tasaisissa merkeissä.
Suomen tiivis puolustuspelaaminen varmisti tärkeät avauspojot.

Norjaa vastaan tehtyjen maalien määrä tuplattiin ja se yksi maali vilahti Noora Vuorelan selän taakse eli lukemat 10-1. Ja äsken päättyneessä alkulohkon päätöksessä Latvia kellistyi numeroin 12-1.

Syöttöpelissä on ollut huolimattomuutta ja hyökkäyspelaamisessa tehokkuus uupunut.
Varsinkin kahdessa ensimmäisessä pelissä syöttöjen jälkeen jäätiin katselemaan ja odottelemaan kun Norjaa sekä Latviaa vastaan odottaisi tulevan yhden kosketuksen syöttöjä "liukuhihnalta".
One-timereita eli suoraan syötöstä laukomisia eli ole myöskään hirveästi näkynyt.

Se nyt vaan on niin, että jo puolivälierissä saattaa tulla vastaan joukkue joka antaa jo painetta hanakammin ja jos sitä mahdollista Ruotsi -peliä odotetaan niin silloin varsinkin tila-aika on ihan minimissä.

Parhaiten kisoissa on tähän mennessä edukseen esiintynyt kolmosketju ja vastaavasti ns. Classic -ketjulla on syystä taikka toisesta ollut maalihanat tiukilla. Onko ketjulle kasattu liikaa ennakko-odotuksia? Paljon on matsien selostuksissa hehkutettu kuinka on hyvä, että tässä ketjussa on toisensa läpikotaisin tuntevia pelaajia ja ovat pelanneet paljon yhdessä.
Mutta heitänpä kolikon kääntöpuolena ajatuksen, että mitä jos tämä onkin välillä rasite? Joka viikko, kuukausi ja peli aina samat nassut pelaamassa? Aletaanko jo mennä liikaa rutiinilla ja "ratoja" pitkin?

Pienenä herättelynä itse rohkenisin hajottaa ykköskentän ja ihan ärsykettä hakeakseen lähtisi kartoittamaan yhtä-kahta uutta pelaajaa ketjuun.

Nyt on pari päivää aikaa kelata DVD:ltä pelejä ja tosiaan harkita niitä kokoonpanoja.
Muutoin puolivälierämatsiin lääkkeiksi edelleen tiivistä puolustuspelaamista, syöttöihin laatua, suoraviivaisuutta hyökkäyksissä, pallottomilta enemmän töppöstä liikkeelle ja sitä myöden maalipaikkoihin hakuja sekä ennenkaikkea nopeammin niitä laukauksia.

Mutta; alkupelit vasta hinkattu pois alta ja turnausmatka pahasti kesken.
Tottakai toivon, että otteet paranee ja palkinto on se kirkkain mutta harmaita pilviä leijuu nyt näiden kisojen yllä Suomen osalta.

16 maalia, pikkujoulut ja hyvä oppitunti.

Järjestyksessään kolmas etelä-suomen ykköslohkon nelosdivarin sarjaturnaus pelattiin 25.marraskuuta Helsingin Hakaniemessä.

Meillä oli niinsanotusti aamupelit, kun kohtasimme klo10 turnauksen avauspelissä järjestävän seuran Botoxin sekä klo12 itselleni täysin uuden tuttavuuden Kislan.

Ennakkoon pinkeissä paidoissa pelaava Botox oli tuttu jo kesä -ja talviliigasta.
Hyviä tasaisia vääntöjä oli saatu aikaan ja viimeisin peli oli tasapeli. Tässä pelissä pelasimme ensimmäistä kertaa meidän viisikkopelillä, jota olimme vasta pari kertaa ehtineet treenaamaan.
Silloin meni enemmän pelaajilla energiaa miettiessä omia pelipaikkoja ja pelitavan toteutusta kuin itse pelaamista.

Nyt oli takana enemmän pelejä ja harjoituksia, joten oli mahdollisuus napsia pisteitä ja eritoten valmennuksen nähdä se ero syyskuun alun ja marraskuun lopusta.

Peli soljui varsin mukavasti ja samanlaista hitautta kuin syyskuussa ei ollut.
Tilanteita tuli molempiin päihin, Botoxilla oli kaksi näppärää pelaajaa jotka tuli huomattua ensimmäisen erän aikana ja yritimme merkata heidät mutta pääsivät aiheuttamaan hämmennystä.
Ensimmäistä kertaa tällä kaudella päästimme alivoimallakin maalin, joten nyt särkyi sekin "taika".

Toisen erän aikana peli hieman rikkoontui -kummaltakin ja pelasimme tovin "pingistä", jossa kumpikin joukkue vaan roiski palloa kentän puolelta toiselle.

Ehdottomasti parasta antia ottelussa oli tietynlainen ärhäkkyys puolustuspelaamisessa, kerrankin mentiin niin sanotusti runkoon kiinni ja oltiin aktiivisia. Vastustaja kyllä sai palloa tolppaan ja pariin otteeseen aikamoisen härdellin mutta maalivahtimme oli pelipäällä ja hieman tuurikin mukana mutta niinhän se sanotaan, että onnikin pitää ansaita.

Kova työnteko palkittiin lopulta mukavalla 6-3 voitolla ja tärkeät kaksi pojoa tassuun!

Puoliltapäivin pelatussa ottelussa kohtasimme siis Kislan, joka oli allekirjoittaneelle täysin uusi tuttavuus.

Pelistä muodostui sangen rikkonainen, koska kumpikin joukkue -Blues etunenässä, kulutti penalttiboksia joten kovinkaan paljon 5-5 peliä ei nähty koko matsissa!
Oman mausteensa vastustajan peliin toi myös se, että heidän maalivahtinsa loukkaantui toisen erän aikana ja he vaihtoivat kenttäpelaajan maalille.

Todellisen erikoistilanneharjoittelu -pelin jälkeen loppulukemat kuitenkin meille selvästi 10-1.
Myös pari alivoimahäkkiä käytiin tuikkaamassa ja itseasiassa olimme vieläkin parempia kun tilaa kentällä oli enemmän, pärjäsimme jalalla vastustajaa paremmin.

Hyviä puolia pelissä oli hyökkäyspelaaminen, ajoittain saimme rauhassa rakentaa peliä ja käyttää palloa pakeilla sekä erityisen iloinen olen kuinka onnistumisia tuli melko laajalla rintamalla!

Neljä pistettä siis Hakaniemestä ja illalla oli tiedossa joukkueen pikkujoulut keilailun sekä viikinkiruoan merkeissä :)

Heti turnauksen jälkeen saimme hyvän oppitunnin, kun  pelasimme kuluneen viikon tiistaina talviliigan pelin Kingsia vastaan, joka pelaa sarjatasoa korkeammalla. Siellä nenään tulikin 7-4 mutta lukemista huolimatta peli oli täysin erilainen verrattuna parin viikon takaiseen harkkapeliin heitä vastaan.
Isoimpana haasteena tuli pelinopeus, kun tila ja aika on huomattavasti pienempi kuin nelosdivarissa.

Nyt aletaan treenaan sitä pallonopeutta ja hyvä testi tälle saadaan jo 11.joulukuuta harjoituspelissä M-Teamin C-tyttöjä vastaan.