Ei ole mikään salaisuus, että oma peliurani jäi kohtuullisen lyhyeksi. Aina ei päästy edes kentälle vaan istuttiin pelireissut kokonaan collegeissa katsomassa matsit vaihtoaitiosta ja jos kutsu peleihin tuli niin kolmosketjussa sitä itsekin mentiin. Näin ollen pystyn aina samaistumaan kolmosen työmyyriin ja tuntemaan sen pienen harmituksen, kun peliaika jää enemmän tai vähemmän lyhyemmäksi kuin "kärkiketjuilla".
Olimme joukkueen kanssa viettämässä ystävänpäivää toiseksi viimeisessä ylemman jatkosarjan alueturnauksessa Sastamalassa (tunnetaan myös nimellä Vammala). Saldona kahdesta matsista oli kaksi voittoa maalierolla 20-9 ja näiden voittojen ansiosta varmistimme jo ennen viimeistä turneeta kärkipaikkamme lohkossa ja sitä kautta jatkopelit kutsuu varmasti myöhemmin maaliskuussa. Vaikkakin sunnuntainen päivä oli menestyksekäs niin löysin silti mielestäni pohtimisen arvoisen aiheen tältäkin pelireissulta; mikä on kolmosketjun arvo joukkueessa ja erityisesti valmentajalle?
Fakta toki on, että kahteen ensimmäiseen ketjuun useimmiten löytyy piirun verran enemmän "käsiä" ja sitä kautta maalintekovoimaa kuin kolmosesta. Silti kolmosketjun kaverit tulevat kerta toisensa jälkeen harjoituksiin, tekevät harjoitteita mahdollisimman hyvin, raatavat ja raastavat peleissä -tekevät sitä arvokasta "näkymätöntä" duunia joukkueen eteen.
Miksi se kolmosketju saa useimmiten penkkikomennuksen, kun homma meinaa lähteä joukkueelta räpylästä? Vastauksena voi todeta, että se nyt on vaan siinä tilanteessa ja kiireessä helpoin ratkaisu. Ikävä kyllä harvemmin koutsilla on siinä pisteessä aikaa räknätä ketjuja ihan ajatuksella uusiksi vaan tulee tartuttua helpoimpaan "oljenkorteen". Juniorisarjoissa, lukuunottamatta SM-sarjaa taikka Divaria, peliaika on 3 x 15 minuuttia. Tuokin vartti peliaikaa rullaa non-stoppina paitsi kolmannen erän kolme viimeistä minuuttia jolloin aika menee aina paussille kun tuomari viheltää. Siinä tulee koutsin tehdä nopeita ratkaisuja, kun aika hupenee ja huomaa joukkueen lähtevän säätämään omiaan
Valmentajan omia ihmissuhdetaitoja testataan siinä kuinka hän asian ilmoittaa joukkueelle siten, että joukkueen tekeminen saadaan tasapainoon ja ettei kaikesta huolimatta hyvin pärjännyt kolmonen menetä sitä kuuluisaa pelihuumoriaan.
Tällä kaudella kolmosketjumme on noudattanut ehkäpä parhaiten toivottua viisikkopeliä. On se sitten noppavitosta taikka "mökkiä" eli 1-2-2 niin tästä viisikosta on löytynyt parhaiten se tarvittava nöyryys tekemään duunia joukkueen eteen. Ja kyllähän he pistää verkkoa heilumaan vastustajan maalista, kun tarpeeksi messevä sauma tulee!
Haastankin nyt juniorivalmentajia miettimään oman joukkueensa kolmoskentän arvoa. Ovatko he pelkkä täyteketju, jossa kierrätetään pelaajia sen mukaan miten heitä käy treeneissä ja peleissä antavat "vaan" huilia ykkös-kakkosketjun pelaajille? Vai pyritäänkö tähän viisikkoon löytämään mahdollisimman pysyvät kaverit ja rohkaista heitä käyttämään vahvuuksiaan? Voisiko tämä ketju jopa ratkaista matseja?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti